Mikä on paniikkihäiriö?
Viime vuosina on paljon puhuttu paniikkihäiriöstä. Nimettynä sairautena paniikkihäiriö on suhteellisen uusi, Suomessa se tuli diagnoosina käyttöön vasta 1980 -luvulla. Oireittensa puolesta se kuuluu kuitenkin selvästi ahdistuneisuushäiriöihin ja sellaisena se onkin tunnettu jo pitkään.
Kaikkein yleisin paniikkihäiriön kehittymismalli on se, jossa alat syystä tai toisesta tuntea kehossasi sellaisia huolestuttavia oireita tai tuntemuksia, jotka johtavat pelkoon.
Näihin tuntemuksiin voi kuulua muun muassa:
- Kireyttä tai kipua rintakehässä
- Väliin jäänyt sydämenlyönti tai sydämentykytys
- Pistelyä käsivarressa tai huulien ympärillä
- Huimaus
- Voimakas kuoleman pelko
- Ja monia muita (paniikkihäiriön oireista löydät lisää napsauttamalla tästä)
Pelko vuorostaan laukaisee stressihormoonien (kuten adrenaliinin) erityksen elimistössäsi, joka sitten saa aikaan muita oireita (tai reaktioita), kun hormoonit vaikuttavat eri kudoksiin, mukaan lukien:
- Hakkaava sydän tai nopea syke
- Kalpea iho
- Pistelyä käsissä tai huulien ympärillä
- Kuumia tai kylmiä aaltoja
- Aistisi saattavat valpastua ja herkistyä
- Saatat kokea tunnelinäköä
- Voit huomata olevasi liikuntakyvytön (ts. hetkellisesti lamaantunut)
- Vapina tai tärinä
- Huimaus
- Kova hikoilu
Silloin, kun et välttämättä ymmärrä, miksi näin on tapahtumassa, nämä stressin oireet voivat tuntua hyvinkin huolestuttavilta, joka taas lisää entisestään pelkoasi. Kohonnut pelkotila taas lisää stressihormoonien eritystä ja näin syntyy eräänlainen kierre, josta aiheutuu niin kutsuttu paniikkikohtaus.
Tämä kierre, tai kohtaus, kestää yleensä noin 10 minuuttia ja on usein täysin lakannut 30 minuutin sisällä. Tämä voi kuitenkin pahoissa tapauksissa kestää jopa useammin tunnin, kunnes lopulta uuvut.
Paniikkikohtauksen vihdoin rauhoittuessa jäät herkistyneeseen ja jatkuvaan ahdistuksen tilaan (tätä kutsutaan myös yleiseksi ahdistuneisuudeksi), peläten tämän mahdollisesti tapahtuvan uudelleen.
Se, että olet nyt herkistyneessä tilassa ja yleisen ahdistuneisuuden alaisena, tarkoittaa sitä, että olet hyvin altis pienellekin stressille ja stressihormoonien vaikutuksille, ja on hyvin todennäköistä, että tulet kokemaan taas stressin aiheuttamia oireita seuraavien päivien aikana, mikä taas aiheuttaa pelkoa ja johtaa uuteen paniikkikohtaukseen.
Sinulle on näin päässyt kehittymään paniikkihäiriö ja seurauksena on lisää oireita, ja paniikkikohtauksia, jotka syntyvät pelosta (ahdistuneisuudesta ja stressistä) uutta paniikkikohtausta kohtaan. Tämä jatkuva ahdistuneisuus myös varmistaa sen, että pysyt herkistyneessä tilassa ja olet erittäin varuillasi minkä tahansa kehoosi liittyvän stressinomaisen tuntemuksen suhteen.
Agorafobia
Koska olet epävarma siitä, miksi nämä paniikkikohtaukset tulevat, saatat ajatella, että niiden välttäminen olisi paras tapa estää niiden ilmeneminen ja on todennäköistä, että pian alat vältellä asioita ja paikkoja, joiden uskot myötävaikuttavan paniikkikohtauksen kehittymiseen.
Tämä usein johtaa myös jonkin asteiseen agorafobiaan (sana tulee kreikkalaisesta termistä, joka tarkoittaa ”torikammoa”). Tämä on olennaisesti ahdistuneisuutta, joka liittyy pelkoon uuden paniikkikohtauksen saamisesta sellaisessa paikassa, josta on joko vaikeaa tai noloa paeta. Toisin sanoen, sellaisissa paikoissa oleminen, joissa paniikkikohtauksen saaminen olisi erityisen epämukavaa, lisää pelkoasi uuden paniikkikohtauksen saamisesta ja jo pelkästään tämä voi saada kohtauksen alkamaan.
Tämän takia on hyvin yleistä, että paniikkihäiriöstä kärsivät henkilöt välttelevät tietynlaisia paikkoja kuten ruokakauppoja, hissejä, firman kokouksia tai lentokoneita. Tämä välttely tai pelko voi kehittyä jopa niin pahaksi, että kotoa poistuminen tulee mahdottomaksi.
Vakavissa tapauksissa tämä yhteys voi ulottua esineisiin, kuviin ja jopa väreihin, joissa niiden pelkkä visuaalinen ajatteleminen voi laukaista ahdistavan ajatusprosessin ja aiheuttaa episodin.
Olenko hullu tai pakkomielinen?
Paniikkikohtauksen ja siihen liittyvien oireiden kuvaaminen terveelle ihmiselle voi olla mahdotonta, ja jos et sitä ole itse koskaan kokenut, niin voit mahdollisesti (ja valitettavasti) luulla väärin, että vika on päässä, kyseenalaistaen sitä, että oireet voisivat oikeasti tuntua niin pahalta.
Mutta kun olet (tai hermostosi on) herkistyneessä tilassa, oireet tuntuvat aivan erilaisilta ja nämä voi tuntua hyvinkin epänormaaleilta, omituisilta ja huolestuttavilta.
Tuskin koskaan on kyse minkäänlaisesta pakkomielisyydestä, vaan aivan normaaleista reaktioista siihen, mitä tunnet kehossasi tapahtuvan.
Ota elämäsi takaisin
Paniikkihäiriö, ja sen yhteydessä esiintyvä ahdistuneisuus ja mahdollinen agorafobia, voi kirjaimellisesti pilata elämäsi, ellet siihen saa oikeanlaatuista apua.
Valitettavasti tämä on usein hyvinkin väärin ymmärretty terveyden tila, jossa tehokasta apua ei aina ole saatavilla.
Tämä vuoksi olen luonut digitaalisen kirjan, PDF muodossa, jonka voit tallentaa samantien tietokoneellesi. Siinä käyn läpi monia panikkihäiriöön ja ahdistukseen liittyviä asioita, mukaan lukien sellaisia, joita et tule muualta löytämään, kuten:
- Mitkä neljä asiaa oikeasti aiheuttavat paniikkikohtauksia ja outoja tuntemuksia kehossasi
- Keino, jolla voit lopullisesti estää paniikkohtauksen syntymisen
- Miten ja miksi paniikkikohtaus, paniikkihäiriö, yleinen ahdistuneisuus ja agorafobia voi kehittyä
- Miten hermostosi ja hormoonit toimivat, ja miten saat ne takaisin hallintaasi
- Ja paljon muuta
Jotta voit talentaa kirjan koneellesi ja ottaa sen heti käyttöön, ole hyvä .
Luonnollinen menetelmä, jolla lopetat paniikkikohtaukset pysyvästi ja usein jopa välittömästi
Kuulostaako mikään näistä seuraavista tutuilta?
- Makaat usein iltaisin sängyssä, etkä vain pysty nukahtamaan
- Pelkäät, että sydämesi voisi jopa pysähtyä tai tunnet rintakehässäsi jatkuvia outoja tunteita, kuten sydämentykytyksiä, joka tekee rentoutumisen mahdottomaksi
- Olet joskus joutunut ambulanssiin tai sairaalaan, koska luulit että olit saamassa sydänkohtauksen
- Olet joskus tuntenut kireyttä rintakehässä ja tukehtumisen tunteita
- Olet joskus tuntenut puutuneisuutta tai pistelyä käsivarsissa, rintakehässä tai huulien ympärillä
- Olet joskus tuntenut, että saattaisit kuolla tai tulla hulluksi
- Olet joskus pelännyt, että saattaisit jäädä loukkuun lentokoneeseen, autoon, hissiin tai ehkä et uskalla mennä ruokakauppaan
Tunnetko seuraavanlaisia oireita tai tuntemuksia?
- Huimaavaa oloa, joka tekee sinut hermostuneeksi tai ahdistuneeksi
- Kireyttä rintakehän tai kurkun ympärillä ja hengenahdistusta
- Sydämen toiminnan kiihtymistä tai sydämentykytyksiä
- Pistelyä ja tunnottomuutta
- Kuumia tai kylmiä aaltoja ja ahdistuneisuuden tai heikkouden tunnetta
- Epätodellisuuden tunnetta ja jatkuvia, ei-toivottuja- tai negatiivisia ajatuksia
- Lähestyvän paniikkikohtauksen aiheuttamaa huolen tunnetta
- Jatkuvaa kipua rintakehässäsi
Jos olet itse joskus saanut paniikkikohtauksen, tiedät varmasti kuinka pelottava kokemus se voi olla niin, että se aiheuttaa pelkoa mahdollisesta sydänkohtauksesta ja tarpeen hakeutua nopeasti ensiapuun.
Jos tämä ei vielä ollut tarpeeksi, yleinen ahdistuneisuus ja agorafobia todennäköisesti tulevat perässä samoin kuin uudet paniikkikohtaukset ja elämäsi joutuu syöksykierteeseen.
Elämä ei vain ole enää entisellään ja alat todennäköisesti ihmetellä, onko sinun vietettävä koko loppuelämäsi näin.
Voin tässä kertoa sinulle, että…
Ei sinun todellakaan tarvitse!
Jos parhaillaan olet lukemassa tätä, olen varma, että olet hyvin tietoinen siitä, kuinka ihmistä heikentävää paniikkikohtauksista ja niiden mukana tulevasta yleisestä ahdistuneisuudesta kärsiminen voi olla. Samalla tiedät, kuinka tämä voi aivan kirjaimellisesti raunioittaa elämäsi, ellet saa oikeanlaista apua.
Kärsittyäni yleisestä ahdistuneisuudesta, agorafobiasta ja useammista paniikkikohtauksista kuin haluaisin muistaa, tiedän mitä on epätoivoisesti haluta olla jälleen oma itsensä ja joka päivä ihmetellä, josko se milloinkaan tapahtuu.
Tiedän myös, kuinka turhauttavalta tuntuu, kun sinulle tarjotaan tehottomia hoitoja tai jos ammattilaiset käännyttävät sinut pois sanoen, että kärsit ”yksinkertaisesti” ahdistuneisuudesta silloin kun he eivät selvästikään ymmärrä, mitä sinä tunnet tai kuinka kauhistuttavia oireesi ovat.
Vielä pahempaa on se, että voi olla lähes mahdotonta kavereillesi, ystävillesi tai jopa perheellesi ymmärtää, mitä sinä joudut kokemaan ilman, että he olisivat itse käyneet saman läpi. Tämä jättää sinut usein yksin ilman sitä ymmärtävää tukea, jota tarvitset.
Kuka minä sitten olen?
Nimeni on Mikael ja olen aikaisemmin kärsinyt hyvin vaikeasta paniikkihäiriöstä yli 6 vuotta.
Pahimmillaan muistan, kuinka paniikkikohtaukseni olivat niin pahoja, etten voinut viikkoihin edes poistua kotoani niin, että olisin voinut mennä töihin, tavata kavereitani tai edes kipaista ruokakauppaan hakemaan ruokaa.
En olisi ikinä voinut uskoa, että minulle voisi sattua näin, ja otin epätoivoisesti käyttöön minkä tahansa konstin tai keinon, saadakseni elämäni takaisin, vaikkapa vain edes osittain.
Olin kokeillut…
- Jokaisen mahdollisen lääkäreiltä saamani parannuskeinon (masennuslääkkeitä, beetasalpaajia, rauhoittavia lääkkeitä ja muita ilopillereitä)
- Puhumista psykiatrien ja psykologien kanssa syvimmistä ongelmistani ja mahdollisista tukahdutetuista muistoista
- Hypnoosia ja hypnoterapiaa
- Joogaa, hengitysharjoituksia ja meditointia
- Epäterveellisten asioiden, kuten alkoholin, kofeiinin ja sokerin, poisjättämistä
- Akupunktiota, homeopatiaa ja muita vaihtoehtoisia hoitoja
- Kuntoilemista
- Ja vaikka mitä muuta
Tuon lisäksi, olin lukenut kaikki paniikkihäiriöihin ja mielenterveyteen liittyvät kirjat, mitkä vain sain käsiini.
Kaikki tämä ilman todellista, pysyvää ja ratkaisevaa apua.
Vaikka joskus olisin saanutkin jonkin asteista apua joistakin näistä, tunsin kuitenkin, että ongelma oli edelleen taustalla ja että uusi kohtaus oli vain nurkan takana, jos en ollut tarpeeksi varovainen.
Näin en voinut elämääni jatkaa ja tämän kierteen täytyi tavalla tai toisella loppua.
Koska en selvästikään ollut saamassa apua muilta, päätin ottaa asiat omiin käsiini ja aloin tutkia miten ihmiskeho oikeasti toimii. Tutkin asioita epätoivoisesti ja hellittämättä päivä toisensa jälkeen ja ajoin itseni täysin uuvuksiin, kunnes vihdoin oivalsin hyvin yksintertaisen, mutta todella tehokkaan menetelmän, jolla sain kohtaukset lopetettua. Uskomatonta oli vielä se, että se toimi välittömästi saman päivän aikana.
En voinut uskoa, että näin pienellä asialla pystyi olemaan näin merkittävä ja jopa hengen pelastava vaikutus, ja vielä sitä, että se toimi näin nopeasti.
Muistan vielä selvästi, miltä minusta tuntui sinä päivänä, kun kävelin ulos kotoani ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Kävelin puiston halki ja muistan kuinka värit näyttivät hyvin kirkkailta, miten raikkaalta ilma tuntui ja miten minun ei tarvinnut enää pelätä.
Olen useasti toivonut, että tämä informaatio, minkä löytämiseen ja oppimiseen minulta meni useampi vuosi, olisi ojennettu minulle välittömästi ensimmäisen paniikkikohtaukseni jälkeen sensijaan, että nyt jouduin itse asiassa tuhlaamaan vuosia elämästäni. Tuloksena tästä tein lujan päätöksen niiden auttamiseksi, jotka käyvät läpi samoja ongelmia toivoen, että tämä tieto saavuttaisi heidät nopeammin kuin mitä minulta meni sen löytämiseen.
Tämän johdosta kirjoitin kirjan, Paniikin loppu, jossa käyn läpi paniikkikohtaukset hyvin yksityiskohtaisesti ja kerron tarkalleen, kuinka ne kehittyvät, mikä ne aiheuttaa ja kuinka täsmälleen voit ne lopettaa täysin luonnollisesti.
Väliä ei ole sillä, miksi sinulle alun pitäen on tullut paniikkihäiriö tai miksi kärsit paniikkikohauksista. Väliä ei myöskään ole sillä, mitä keinoja olet tähän mennessä yrittänyt käyttää niiden lopettamiseksi – kirjassani tarjottu tieto tulee toimimaan myös sinunkin kohdallasi.
Kirja on PDF-tiedosto, eli siis digitaalisessa muodossa, joten voit tallentaa sen samantien koneellesi tai mobiililaitteellesi niin, että saat ottaa sen heti käyttöösi riippumatta siitä, missä sitten oletkin.
Ei pelkästään mielenterveyden ongelma
Keskusteltaessa paniikkihäiriöistä ja niihin liittyvistä oireista (esim. huolestuttavista kehon tuntemuksista), tulet huomaamaan, että näihin oireisiin viitataan usein ainoastaan ’paniikkikohtausten, paniikkihäiriön tai yleisen ahdistuneisuuden oireina’.
Uskotaan myös hyvin yleisesti, että nämä tilat ilmenevät ainoastaan tuloksena psyykkisistä tai mielenterveyden ongelmista ja näin annetaan ymmärtää, että kärsit näistä oireista vain tuloksena psykologisista ongelmista.
Vaikka tämä onkin totta useimmissa tapauksissa, se ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa.
Kirjassani kerron useista muista terveysongelmista, jotka voivat aiheuttaa lukuisia huolestuttavia kehon tuntemuksia, jotka taas vuorollaan voivat aiheuttaa paniikkikohtauksen tai jopa paniikkihäiriön kehittymisen – tätä et löydä mistään muista ahdistuneisuutta tai paniikkikohtauksia käsittelevistä kirjoista.
Kun tallennat ’Paniikin loppu’-kirjan koneellesi, saat selville:
- Yksinkertaisen tekniikan, jota voit käyttää lopettamaan paniikkikohtauksesi välittömästi
- Yksityiskohtaisen tarkastelun paniikkikohtausten neljään perussyyhyn
- Erilliset terveysongelmat, jotka voivat aiheuttaa ahdistavia kehon tuntemuksia ja aiheuttaa paniikkikohtauksia
- Kolme erilaista sydämentykytyksen lajia ja kuinka saat ne loppumaan
- Paniikkikohtausten takana olevan tarkan mekanismin ja sen, kuinka ne kehittyvät
- Yksityiskohtaiset selostukset siitä, kuinka hermostosi ja hormoonit liittyvät asiaan
- Kuinka yleinen ahdistuneisuus, agorafobia ja paniikkihäiriö voivat kehittyä
- Ruokavalion ja elämäntapamuutokset, jotka auttavat vähentämään huolestuttavia kehon tuntemuksia ja ahdistuneisuutta
Paniikkikohtauksen ja paniikkihäiriön oireita
Tältä sivulta tulet löytämään kaikista yleisimpiä paniikkikohtauksen oireita (ja paniikkihäiriön oireita), joita voit kokea.
Monista muista kirjoista ja sivustoista poiketen, tulet myös löytämään tietoa toisenlaisista oireista, jotka voivat aiheuttaa paniikkikohtauksen, sen lisäksi, että saisit vain tietoa sellaisista oireista, joita yleensä liitetään tai yhdistetään paniikkikohtauksiin. Nämä ovat siis huolestuttavia oireita, joita voit kokea aivan jostain toisesta syystä tai ongelmasta johtuen, ja ne voivat näin aiheuttaa sinulle ahdistusta, paniikkikohtauksia ja paniikkihäiriön.
Paniikkikohtaukseen liittyviä oireita
Paniikkikohtauksen oireet voivat olla hyvinkin huolestuttavia ja ne voivat alkaa yhtäkkiä, ilman mitään merkittävää syytä tai varoitusta.
Monessa tapauksessa, ensimmäistä kertaa paniikkikohtauksesta kärsivä voi jopa uskoa, että hän on kokemassa sydänkohtausta ja näin ollen hakeutuu sairaalaan ensiapuun. Tämä ei ole mikään ihme, sillä oireet voivat olla varsin samantyyppisiä ja voivat olla hyvinkin voimakkaita, huolestuttavia ja ahdistavia.
Ahdistuksen lisäksi, paniikkikohtauksista kärsivä voi kokea seuraavanlaisia oireita ja tuntemuksia:
- Sydämentykyksiä tai epäsäännöllisen sykkeen tunne
- Sykkeen nopeutumista
- Hikoilua
- Vapisemista
- Kylmiä tai kuumia aaltoja
- Kylmiä väreitä
- Hengästymisen tai hapen puutteen tunnetta
- Tukehtumisen tunnetta
- Kipua tai kireyttä rintakehässä
- Pahoinvointia
- Huimausta tai pyörtymisen tunnetta
- Tunnottomuutta tai nipistelyä raajoissa, rintakehässä, kaulassa tai huulien ympärillä
- Kuivuutta suussa
- Käyminen vatsassa
- Voimakas kuoleman pelko
- Epäreaalinen olotila (epäreaalisuuden tunne)
Nämä yllämainitut oireet ovat kaikki oireita, joita yleisesti ottaen kutsutaan paniikkikohtauksen oireiksi tai niihin liittyviksi oireiksi.
Monet näistä oireista, ja monet muut huolestuttavat oireet, jotka voivat laukaista paniikkikohtauksen, voi kuitenkin aiheuttaa aivan jokin muu ongelma kehossasi. Näin ollen nämä eivät aina välttämättä ole paniikkohtauksen oireita, vaan jonkin aivan toisen terveysongelman aiheuttamia oireita, jotka voivat olla todella huolestuttavia ja voivat näin laukaista sinulla kohtauksen tai aiheuttaa sinulla jatkuvaa ahdistusta.
Ahdistusta ja paniikkikohtauksia aiheuttavia oireita
Sellaisia oireita, jotka voivat johtua jostain muusta terveysongelmasta, voi olla seuraavanlaisia:
- Sydämentykytyksiä tai epäsäännöllisen tai epämukavan sykkeen tunne
- Huimausta tai pyörtymisen tunne
- Kipua tai kireyttä rintakehässä
- Tunnottomuutta tai nipistelyä raajoissa, rintakehässä tai kasvoissa
- Voimakas kuoleman pelko
- Epäreaalisuuden tunne
- Rauhoittumisen vaikeus
- Jatkuva ahdistava tunne rintakehässä tai ylävatsassa
Paniikin loppu-ohjekirjassa tulen kertomaan siitä, kuinka normaalit paniikkikohtauksen oireet kehittyvät ja minkä takia, ja tulen myös kertomaan muista mahdollisista ongelmista, jotka voivat aiheuttaa näitä yllämainittuja oireita.
Kysymyksiä & vastauksia
Tältä sivulta löydät vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin sivustostamme ja ohjekirjastamme. Napsauttamalla kysymystä saat vastauksen näkyviin.’
- Onko Paniikin loppu suomenkielinen kirja?
- Kyllä on. Paniikin loppu on täysin suomenkielinen kirja ja myös sen kirjoittaja on syntyperäinen suomalainen.
- Onko kirja myynnissä painettuna versiona tai mahdollisesti saatavana kirjastosta?
- Ohjekirja ei ainakaan tässä vaiheessa ole ostettavissa kirjakaupoista eikä lainattavissa kirjastosta. Se on saatavilla vain digitaalisena PDF tiedostona, joka on nopea ja ympäristöä kuormittamaton tapa. Kirjojen painaminen ja lähettäminen sitoisi enemmän resursseja ja lisäisi hintaa.
- Voinko tulostaa ohjekirjan paperille?
- Kyllä voit.
- Unohdin tiedoston avaamiseen tarvittavan salasanan, voinko saada sen uudelleen?
- Tottakai. On tarkoitus, että voit lukea oppaan uudelleen silloin kun haluat. Ota yhteyttä meihin niin tämä hoituu. Muistathan liittää mukaan tilausnumerosi tai kertoa meille nimesi ja sähköpostiosoitteesi, jota käytit tilauksen yhteydessä.
- Jos hukkaan tiedoston, voinko saada uuden?
- Ilman muuta. Ole hyvä ja ota yhteyttä meihin – liitä viestiin tilausnumerosi, jos tämä on saatavilla tai kerro meille nimesi ja sähköpostiosoitteesi, jota käytit tilauksen yhteydessä, niin lähetämme sinulle uuden kopion ohjekirjasta.
- Suoritin tilauksen, mutta en päässyt lataamaan opasta. Mitä teen?
- Ole hyvä ja ota yhteyttä meihin. Liitä viestiin tilausnumerosi, jos tämä on saatavilla, tai kerro meille nimesi ja sähköpostiosoitteesi, jota käytit tilauksen yhteydessä, niin lähetämme sinulle kopion ohjekirjasta niin pian kuin mahdollista.
- Miksi maksutapahtuma joskus epäonnistuu?
- Maksuohjelmiin on laitettu joitakin aikaan liittyviä toimintoja, jolloin ikkuna voi vanheta ennen maksutapahtuman loppuunviemistä. Toisaalta hiirikäsi on joskus niin malttamaton, ettei jokin toiminto ehdi mennä loppuun saakka. Itse maksutapahtumaan meillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa.
- Miksi PayPal on vain Englannin kielellä?
- Valitettavasti PayPal-maksusysteemiä ei ole saatavilla suomenkielellä tässä vaiheessa. Tämä maksuväline on kuitenkin hyvin yleinen ja tarjoaa sinun eduksesi useampia vaihtoehtoja maksusuorituksiin.
Paniikkihäiriö
Paniikkihäiriölle (ICD-10-diagnoosikoodi F41.0) ovat ominaisia tiheästi toistuvat paniikkikohtaukset (ks.«Paniikkikohtaus), jatkuva huoli niiden uusiutumisesta tai kohtausten pelon aiheuttama käytöksen muutos. Kohtauksille on ominaista äkillisyys ja odottamattomuus. Jos kohtauksiin liittyy julkisten paikkojen pelko (ks. «Julkisten paikkojen pelko (agorafobia); esim. liikennevälineet, kauppa), tilaa kutsutaan myös agorafobiaksi.
Oirekuva, esiintyminen ja kulku
Paniikkikohtaukselle on ominaista, että oireet ja tuntemukset kehittyvät aina äkillisesti ja saavuttavat huippunsa nopeasti, noin kymmenessä minuutissa. Kohtaus kestää yleensä useimmiten alle puoli tuntia, joskus harvoin jopa tunteja. Kohtauksen aikana ilmeneviä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot. Seurauksena oireista on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellisuuden tunne tai itsensä vieraaksi tunteminen. Sydänoireet ja pelot saavat kohtauksesta kärsivän pelkäämään äkillistä kuolemaa tai ”hulluksi” tuloa. Kohtauksia voi ilmetä myös nukkuessa, mutta ne eivät liity uniennäkemisvaiheeseen.
Paniikkikohtausten tiheys vaihtelee. Niitä voi ilmetä viikoittain tai harvemmin ja voimakkuudeltaan eriasteisina ryppäinä. Paniikkihäiriön diagnoosi edellyttää, että henkilö on huolissaan kohtausten toistumisesta tai kohtausten pelko on johtanut paniikkia aiheuttavien tilanteiden välttämiseen, mikä kaventaa jokapäiväistä elämää. Tällöin henkilö ei kohtausten pelossa uskalla mennä kauppaan, julkisiin liikennevälineisiin tai muihin sosiaalisiin tilanteisiin.
Paniikkihäiriö on selvästi yleisempää naisilla. Noin 1–3 % aikuisista kärsii paniikkihäiriöstä jossain elämänsä vaiheessa. Suuri osa heistä kärsii myös paniikkikohtausten pelon aiheuttamasta julkisten paikkojen pelosta. Yli puolella alttius eriasteisiin ja eri tiheydellä ilmeneviin kohtauksiin säilyy vuosia tai vuosikymmeniä. Kohtausten pelko, niihin liittyvä häpeä ja niiden tuloksena kehittyvä sosiaalinen eristäytyminen lisäävät alttiutta depressioihin, pelkotiloihin, alkoholin ongelmakäyttöön, työkyvyttömyyteen ja itsetuhoisuuteen.
Tausta ja syyt
Paniikkikohtausten syy ja tausta on monisyinen ja osin tuntematon. Perinnöllinen alttius ja stressi lisää alttiutta paniikkikohtauksiin. Muutokset elämässä, erot läheisistä tai tuttavien kuolema voivat laukaista paniikkikohtauksen. Lapsuuden ja muun aikaisemman elämän äkilliset traumaattiset kokemukset lisäävät alttiutta paniikkikohtauksiin. Paniikkihäiriö alkaa useimmiten nuorella aikuisiällä, mutta voi alkaa jo murrosiässä tai keski-iässä.
Paniikkikohtauksia ilmenee oireina myös joissakin elimellisissä (somaattisissa) sairauksissa. Tällaisia sairauksia ovat kilpirauhasen liikatoiminta (ks. «Kilpirauhasen sairaudet», lisäkilpirauhasen liikatoiminta (ks. «Kalsium – liikaa (hyperkalsemia) tai liian vähän (hypokalsemia) veressä, lisämunuaisen ytimen kasvain feokromosytooma (ks. «Lisämunuaisen sairauksia, sisäkorvan toiminnan häiriö tai tietyt sydämen rytmihäiriöt (ks. «Sydämen rytmihäiriöt).
Itsehoito
Paniikkihäiriön itsehoidossa ja hoidossa on olennaista estää paniikkikohtausten aiheuttama jokapäiväistä elämää kaventava sosiaalisten tilanteiden, liikennevälineiden tms. välttäminen. Tämä päämäärä on helpompi saavuttaa, jos lähipiirissä olevat ihmiset ymmärtävät odottamattomiin kohtauksiin liittyvän paniikinomaisen pelon asteen. Pelkojen väheksyminen tai mitätöinti pahentaa niiden hallinnan oppimista.
Kahvi ja kofeiinipitoiset juomat sekä alkoholi ja muut päihteet lisäävät alttiutta saada paniikkikohtauksia.
Jooga, meditaatio ja erilaiset rentoutusharjoitukset sekä säännöllinen liikunta voivat vähentää paniikkikohtauksia.
Paniikkikohtauksista ja -häiriöstä kärsiville on monilla paikkakunnilla järjestetty erilaisia oma-apu- ja rentoutusryhmiä. Saatavilla on myös hyviä itsehoitokirjoja tai itsehoitoon sopivia nettiterapioita. Ks. Mielenterveystalon harjoitukset ”Kehon kieli” ja ”Vatvonnasta vapaaksi”
Hoito
Toistuvien tai arkielämää kaventavien paniikkikohtausten ilmetessä henkilön kannattaa kääntyä lähiviikkojen tai -kuukausien kuluessa psykiatrin tai psykoterapeutin puoleen. Vaikka paniikkikohtaukset ovatkin sinänsä vaarattomia, niiden voimakkuus ja toistumisen pelko edellyttää usein joko lääkehoitoa tai jonkin muotoista psykoterapiaa. Lääkkeiden avulla kyetään tehokkaasti estämään kohtausten toistumista. Lääkkeinä käytetään joko serotoniinin aineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä tai bentsodiatsepiineja. Psykoterapiassa keskeisenä osiona on oirevalistus sekä välttämiskäytöksen estäminen ja hoito. Ensisijaisina vaihtoehtoina ovat kognitiivinen psykoterapia tai pelkoihin asteittain totuttava käyttäytymisterapia.
Muista kuitenkin:
Jos paniikkikohtaukset toistuvat etkä saa niitä hallintaasi, niin käänny ammatti-ihmisen puoleen. Paniikkihäiriöitä voidaan hoitaa.
HUOM!
Vaikka erilaisista häiriöistä puhutaankin usein hyvin yleisellä tasolla, ovat jokaisen ihmisen omat ongelmat hyvin yksilöllisiä ja niillä on taustansa asianomaisen omassa elämänhistoriassa. Tämän johdosta apua hakevan oireita ja vaikeuksia tulee miettiä suhteessa hänen omaan taustaansa ja elämäntilanteeseensa. Myös hoito on aina suunniteltava yksilöllisesti. Mielenterveyden hoitamiseen kehitettyjä lääkkeitä on paljon ja myös psykoterapioita on erilaisia. Ammatti-ihmisen kanssa keskusteltaessa voidaan yhdessä miettiä asianomaiselle sopivaa hoitoa.
Lisää tietoa aiheesta
Bourne EJ. Vapaaksi ahdistuksesta – työkirja paniikista ja peloista kärsiville. Lyhytterapiainsituutti Oy 2013.
Huttunen M, Socada L. Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö. Kustannus Oy Duodecim 2017.
Marks I. Pelko – osa elämää. Prometheus Kustannus Oy 2007.
Stenberg J–H, Saiho S, Pihlaja S, Service H, Joffe G, Holi M. Irti paniikista. Kustannus Oy Duodecim 2013.
Käytettyjä lähteitä
Huttunen M, Kalska H. Psykoterapiat. 3. painos. Kustannus Oy Duodecim 2015.
Isometsä E. Paniikkihäiriö. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 12., uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim 2017.
Isometsä E. Julkisten paikkojen pelko eli agorafobia. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 12., uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim 2017.
http://www.paniikkihairio.com/kysymys/
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00404
http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/52/paniikkihairio